Kokkikisa -kenestä Yläkaupungin kätevin kokki?
36. Yliopiston päärakennus, aula,
lauantaina 19:30
Syömään! - teema
Yliopiston päärakennuksen aulassa päästään seuramaan jännittävää kokkikisaa, kun toisistaan ottavat mittaa kilpailuun kutsutut kokkaajat: jyväskyläläinen kansanedustaja Aila Paloniemi, mm. television 1990-luvun ruokaohjelmasarjasta Tony´s Bistro tuttu Tony Melville ja Tiina Martelius-Louniala JAMKin Liiketoiminta ja palvelut -yksiköstä. Yksi paikka kisassa on varattu yleisön edustajalle, joten innokkaiden kotikokkien kannattaa suunnata kulkunsa yliopiston päärakennukseen klo 19.30.
Kilpailijoiden haasteena on valmistaa Yläkaupungin Yön nimikkosalaatti. Mukanaan kilpailijoilla on huikean kisakunnon lisäksi yksi vapaavalintainen keskisuomalainen raaka-aine, jonka he uskovat antavan lisäpotkua kokkailuun. Muut ruoan valmistusaineet paljastuvat kisailijoille vasta paikan päällä, joten luvassa on varmasti persoonallisia kokonaisuuksia.
Kokkikisan juontaa TV Jyväskylän toimittaja Anne Vartiainen. Kilpailusta tehdään samalla myös televisiotaltiointi, joten nähtäväksi jää, antaako televisiokameroiden surina oman mausteensa kilpailijoiden suoritukseen.
Kilpailun voittajan valitsee arvovaltainen tuomaristo: Maakuntakokki 2010 -kilpailun voittaja Jesse Söderlund, Keskisuomalaisen ruokatoimittaja Eija Juutilainen, Keski-Suomen keittiömestareiden kunniapuheenjohtaja Harry Lilienkampf, Keski-Suomen Ely-keskuksen vastuualueen päällikkö Ulla Mehto-Hämäläinen sekä Aitoja makuja ja elinvoimaa – hankkeen projektipäällikkö Marja Seuranen JAMKin Liiketoiminta ja palvelut -yksiköstä. Â
Kokkikisan järjestää Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallinnoima Pro Ruokakulttuuri – hanke Liiketoiminta ja palvelut – yksiköstä. Projektin tehtävänä on kehittää keskisuomalaisen elintarvike- ja ruokapalveluketjun toimintaa. Hanketta rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.